Menin metsään

Tänään mietin metsää.

Metsä on aina ollut tärkeä paikka. Sinne minut on miltei vastasyntyneenä viety ja sen jälkeen on iso osa vapaa-ajasta, kesälomista ja perheen kanssa vietetystä ajasta lapsuudessa vietetty metsässä; leireillä, retkillä, ympäri Suomea matkatessa ja reissatessa koluten eri kansallis- ja luonnonpuistoja, leirintäalueita, vaellusreittejä sekä luonnonnähtävyyksiä. Myöhemmin nuoruudessa kolusin samoja paikkoja itse leirien ja partiotoiminnan kautta ja kun aika tuli miettiä omaa opiskelua lukion jälkeen, oli suunta jotensakin selkeä. Luontoon, sen mysteereihin, metsään, sinne. Niistä asioista täytyy saada tietää lisää.

Metsä on rauhoittumisen ja hiljentymisen paikka. Siellä kokee olevansa kotonaan, juurillaan, paikallaan niin, että palaset ovat kohdillaan. Huolet, murheet ja rypyt otsalla pienenevät ja energiaa välittyy. On hauska ajatella metsään, kasveihin, paikkoihin, maastoon ja sen historiaan liittyviä tarinoita ja uskomuksia ja poluilla astellessaan pohtia menninkäisiä, maahisia ja metsänväkeä. Kasveissa on voimaa, parantavaa sellaista, ja saman voiman tunnen ilmassa ja metsän mikroilmastossakin. Maa kuhisee, ilmassa liikutaan, latvuksista tarkkaillaan ja puissa, isoissa ja viisaissa puissa, majailee viisautta.

Se elämänvoima, mikä virtaa minussa, on joka puolella metsässä läsnä. Siten me olemme yhtä ja samaa.

Metsän merkitystä on mahdotonta kuvata lyhyesti ja ytimekkäästi siten, että kaikki tarvittava tulisi sanotuksi ja kuvatuksi. Onneksi se on, onneksi se on lähellä. Onneksi metsään pääsee täällä helposti, astumalla vain ovesta ulos. Onneksi metsää löytyy kaupungistakin ja onneksi niitä isoja ja pieniä luontokokemuksia ja -elämyksiä on mahdollista saada ja nähdä ihan vaan astumalla muutaman metrin verran jalkakäytävältä polkua pitkin. Kun vaan päättää ja haluaa ne kokea.

Viimeiset päivät ovat nimittäin kuluneet sairastaessa eikä ulos ole ollut juuri asiaa. Olen pitänyt ikkunoita auki päästääkseni linnunlaulun kotiin sisälle saakka. Pesin flunssasta huolimatta kaikki ikkunalasit, jotta näkisin paremmin ilta-auringon säteet ja hyönteisten ylösalastanssin metsikön suojassa. Olen vauvan kanssa seurannut parvekkeelta oravien, rusakon ja lintujen puuhia ja ihmetellyt sitä, miten rohkeiksi ne ajan myötä käyvätkään. Miten uteliaita eläimet ovatkaan ja kuinka helposti niihin saa yhteyden.

Viimeiset päivät olen myös katsellut hienoa ja huikeaa sarjaa Metsien kätkemät, joka löytyy Yle Areenasta ja joka parhaillaan televisiossakin pyörii. Näissä paikoissa, tarinoissa ja kuvauksessa on paljon sitä samaa kokemuspohjaa ja ajattelutapaa, mitä minullakin on; pieniä yksityiskohtia, kasveja, kiviä, astumista lähimetsään sekä lähtemistä pidemmälle patikkareissulle. Miltei joka jaksosta löytyi tuttu, itsekin koettu kohde. Parasta kuitenkin ovat ne tarinat ja mystiikka, mitkä, niin väittäisin, useimmilta metsänkävijöiltä jäävät kuulematta, pohtimatta tai edes ajattelematta. Mistä eri paikannimet ovat saaneet innoituksensa? Miksi korven keskeltä on mahdollista löytää kiviröykkiöitä ja -rakennelmia, kalliomaalauksia, kuoppia ja poteroita? Miten kansalliseepoksemme Kalevala liittyy tähän kaikkeen? Ja entäpä Tapio, metsänväki, taikauskoiset tavat, kummitustarinat, kasveihin ja kiviin liittyvä mystiikka, suomalaiset ja skandinaaviset perinteet sekä kulttuuri, eläinten käyttäytyminen? Miksi puhutaan voimaeläimistä, kerätään villiyrttejä, tehdään juhannustaikoja tai kannetaan arjessa mukana energisoivia kiviä Kalevala-koruja unohtamatta? Mistä useat suomalaiset etunimet johtuvat ja ovat tulleet käyttöön?

Niin, metsä ja sen tarinat ovat lopulta syvällä meissä kaikissa, ne taitavat olla osa suomalaisen dna:ta.

Miten muuten niin suuri osa suomalaisista, kaupungistuneistakin, siirtyy kesän tullen piiloon ja pakoon kesämökeilleen, lähemmäksi luontoa ja ehkäpä yksinkertaisimpiin olosuhteisiin, aitojen ja autenttisten kokemusten äärelle? Kuinka rakkaita ovatkaan esimerkiksi puusta rakennetut talot, savusaunat, koivuvihdat, juhannuskoivu ja jouluinen kuusi, marjaisat metsät ja suot, sienikeitto ja hirvenmetsästys, tervan tuoksu, muuttolintujen tarkkailu ja suomalainen järvimaisema harjuineen ja saarineen.

Metsästä, jos mistä, löytää loputtoman määrän tarinoita ja asioita koettavaksi ja pohdittavaksi. Astu siis ulos, astu metsään, astu polulle. Pysähdy ja katso uusin silmin, ihmetellen kaikkea, kyseenalaistaen kaiken. Katso ja kuuntele kuin olisit metsässä ensimmäistä kertaa.

Uskon, että käyntisi ei jää viimeiseksi.